Tukholman-kuulumisia – viisuviikon maanantai

Viisukausi 2016 on viimeinkin huipentumaisillaan. HC-fanit ovat toki aloittaneet urakkansa jo viime vuoden puolella, mutta nyt ovat itse kullakin viimeiset hetket käsillä. Täällä Tukholmassa artisteillakin ovat jo harjoitukset takana. Hetken kuluttua alkaa ensimmäinen koko show’n läpimenoharjoitus, ja illalla onkin jo tuomaristojen aika lausua painavat arvosanansa ensimmäisen semifinaalin tarjokkaista. Tulessa on luonnollisesti myös meidän Sandhjamme heti ensimmäisenä. Huomenna keskiyön jälkeen Suomen aikaa jo tiedämme, kuinka hänen ja 17 muun artistin käy.

Itselleni tämä vuosi on ollut ensimmäinen sitten Helsingin, kun olen päässyt kurkistamaan viisujen kulissien taakse. Ensimmäinen käynti lehdistökeskuksessa tuntui kuin olisi kirkkoon astellut. Euroclubista (joka päiväsaikaan toimii Euro Fan Caféna) puolestaan on tullut näiksi pariksi viikoksi toinen olohuone. Tänä vuonna, samoin kuin Malmössa 2013, faneillekin tarjottiin mahdollisuus päästä sisään viisuhulinan ytimeen faniakkreditointien muodossa. Näin kahden kerran perusteella pidän tätä käytäntöä erittäin toimivana ja toivon, että kuka lauantaina voittaakaan jatkaa tätä tapaa.

fe82b11a-8da5-49d5-93cf-a65b1a6be0abTukholma on kaupunkina useimmille suomalaisille erittäin tuttu matkakohde, joten sikälikin on hyvä, että viisutekemistä riittää, koska nähtävyyksien katselu ei päiviä täytä. Sää tosin on todellakin suosinut, joten ulkona on mielellään viettänyt aikaa, vaikka yöt edelleen kylmyydellään yllättävätkin. Olen toisaalta jossain määrin yllättynyt, että esimerkiksi viime vuoden Wieniin verrattuna viisut näkyvät katukuvassa verrattaen vähän. Yhteenkään laulavaan tunneliinkaan en ole vielä törmännyt, vaikka liikennevalot Euphoriaa soittavatkin.

Melodifestivalen on yksi Euroopan suurimpia (ellei suurin) kansallisia karsintaspektaakkeleja. Ruotsalaiseen viisukulttuuriin kuuluukin olennaisena osana oman tuotannon suosiminen. Euroclub onkin varmaan ainoa paikka, jossa voi tanssilattialla kuulla muita kuin ruotsalaisia viisukappaleita. Pari iltaa sitten soi yllätyksekseni jopa suomalaisfanien suosima Kroatian Moja štikla, mutta perinteistä tanssipiiriä ei muodostunut, koska meikäläisiä oli tuona hetkenä läsnä vain pari. Toivoakseni kuitenkin musiikillinenkin kirjo tästä vielä moninaistuu viisuviikon edetessä ja yhä useampien fanien ympäri Eurooppaa ja maailmaa saapuessa paikalle.

teksti: Tero Aalto