Näin minä fanitan: Tero Aalto

Tero Aallon mielestä Davinian valitsematta jättäminen Espanjan edustajaksi on viisuhistorian suurin oikeusmurha.

Kerro itsestäsi: Mitä teet ja missä asut?
Olen pitkän linjan viisuaktiivi, nykyään Euroviisuklubin varapuheenjohtaja. Olen myös vastuussa OGAE-uutisten oikoluvusta sekä Euroviisuklubin verkkosivuston webmaster, joten jos esimerkiksi tässä artikkelissa on jotain pielessä, minua saattaa voida syyttää.

Arkielämässä olen kieliteknologi ja työskentelen kielentutkimuksen asiantuntijana CSC – Tieteen tietotekniikan keskuksessa, joka on Suomen supertietokonekeskus. Olen alkujani Kajaanista, mutta pian koittaa päivä, jona olen oleva asunut Helsingissä yhtä kauan. Ironista kyllä, että vaikka työpaikkani on Espoossa, varsinaiset supertietokoneet ovat sittemmin muuttaneet Kajaaniin, melkein kuin paikkaamaan jättämääni aukkoa 😀

Mistä viisuharrastuksesi alkoi?
Yksi varhaisimmista muistoistani ylipäänsä on vuoden 1986 esikatselujen toinen osa, jonka aloittaneesta Irlannista jäi mieleen vesiputous, mutta heti sitä seurannut Belgian ”J’aime la vie” teki kokonaisvaltaisemman vaikutuksen. Vanhempani nauhoittivat minulle kisat C-kasetille, jota sitten kuuntelin jotakuinkin päivittäin. En tiedä, joutuivatko katumaan tekoaan, mutta viisuharrastus oli tullut jäädäkseen. Neljä vuotta myöhemmin taloon tuli videonauhuri (jota nykykielellä myös VHS-soittimeksi kutsutaan) ja pääsin nauttimaan visuaalisistakin tallenteista. Siitä huolimatta, ettei ensivaikutelma Irlannin kappaleesta 1986 ollutkaan yhtä vahva kuin Belgiasta, molemmat kappaleet ovat edelleen viiden tähden arvoisia suosikkejani, vaikka vuosiykkösekseni kohosikin lopulta Tanskan ”Du er fuld af løgn”.

Miten viisuharrastus näkyy kotonasi?
Nyt kun katselen empiirisesti ympärilleni, näkyvin ilmentymä taitaa olla Euroviisuklubin pikkujouluissa vuosittain järjestettävän Eurovision Show Contestin 2013 voittostipendi, joka irtosi humoristisella suomen- ja makedoniankielisellä versioinnilla Makedonian tuonvuotisesta ”Pred da se radzeni” -kappaleesta. Levyhyllyistä löytyy tietenkin viisulevyjä, vaikka korealainen musiikki ja japanilaiset tanssinopetusvideot vienevätkin ensinäkijän päähuomion. Jos erehtyy availemaan kaappeja, niistä saattaa tipahdella sekalaisia viisumuistoja ja tykötarpeita, koska eihän mitään tunnearvokasta voi heittää pois. Kuuloaistein voi viisuisuutta niin ikään havainnoida, sillä musiikki soi käytännössä aina kun olen kotona (ja hereillä), ja soittolistoillani on luonnollisesti paljon edustus- ja karsintakappaleita.

Mikä on hienoin viisumuistosi?
Viisuviikot Helsingissä 2007 olivat järisyttävä kokemus. Sain lehdistöakkreditoinnin ja pääsin ensimmäistä kertaa näkemään kulissien taakse. Istuin aamusta iltaan areenalla seuraamassa harjoituksia ja Messukeskuksessa lehdistötilaisuuksia sekä lähes joka ilta eri maiden järjestämissä tilaisuuksissa Euroclubilla Vanhalla ylioppilastalolla, joka oli minulle jo valmiiksi merkityksellinen paikka, koska olin kaksi vuotta aiemmin mennyt siellä naimisiin. Vaikka olin kisojen saapuessa Helsinkiin ollut viisufani jo reilut pari vuosikymmentä, nuo viikot toden teolla avasivat rakkaan harrastukseni verhot.

Mikä on parasta Euroviisuissa?
Minulle musiikki on aina ollut tärkeintä. Vaikka jonain vuonna edustuskappalekattaus olisikin vähän laimeampi, vähintään karsinnoista löytyy aina helmiä. Merkittävä murros harrastamisessa oli Internetin mahdollistama muiden kuin kotimaan (ja välittömien naapurimaiden) karsintojen seuraaminen. Itse lähdin tähän mukaan asteittain vuodesta 2000 alkaen. Joka vuosi en ole kuullut ja nähnyt aivan joka ainoaa ehdokasta, mutta se on suunta, johon toki pyrin.

Euroviisut ovat kokonaisvaltainen kokemus, elämäntapa, joka tosifanin vuodesta kattaa helposti puolet. Pitkäaikaisen harrastamisen myötä syntyy paljon ystävyys- ja tuttavuussuhteita, jotka luovat kokonaan oma tasonsa. Tänä vuonna, kun en ole kisamatkalle lähdössä, enemmän harmittaa menettää mahdollisuus viettää aikaa kaikkien mahtavien tyyppien ympäri maailmaa kanssa kuin itse live-kokemusten väliin jättäminen.

Mitä muuttaisit Euroviisuissa?
Aikanaan kun 20 vuotta sitten ryhdyttiin viimeinkin päivittämään Euroviisuja ajan tasalle ja tehtiin kolme merkittävää muutosta (puhelinäänestys, kielivapaus ja orkesterin poistaminen), vastustin niistä kaikkia, mutta aika pian muutin jokaisen suhteen mieleni. Ne olivat välttämättömiä toimia rakkaan instituutiomme pelastamiseksi museoitumiselta emmekä ilman niitä voisi nauttia kisoista siten kuin nykyään voimme.

Minusta kehitystä olisi syytä jatkaa ihan ensimmäiseksi löyhentämällä henkilömäärärajaa lavalla, jottei jokaisessa esityksessä olisi aina pakko tehdä valintaa taustalaulajien ja muiden toimijoiden, kuten tanssijoiden, välillä vaan voisi saada molemmat. Ei ”oikeassa” viihdemaailmassakaan sellaisia rajoituksia ole. Kenties jokin raja voisi kuitenkin olla, jotteivät ylöspanot tulisi järjestäjille mahdottomiksi saada lavalle ja takaisin, mutta se voisi olla 12, 16 tai 20. Itse asiassa olisin valmis luopumaan livelauluvaatimuksestakin, mutta sitä en pidä välttämättömänä.

Täytyy tosin varsinkin kieli-ihmisenä lisätä, että parina viime vuotena on alkanut välillä harmittaa kielikirjon haalistuminen, mutta niin kauan kun kyse on kilpailusta, jossa on suuret, konkreettiset panokset, kaikkien kilpailijoiden täytyy olla samalla viivalla (niin määrin kuin mahdollista), eli en missään tapauksessa kaikesta huolimatta halua ottaa askelia taaksepäin. Toisaalta englanti on ”tosimaailmassakin” kansainvälisen musiikin hallitseva kieli, joten kieliasia tuskin edes herättäisi huomiota, jollei olisi olemassa menneisyyttä, johon verrata.

Oletko lähdössä Kiovaan viisuilemaan?
Olin varannut hotellin kaikista kolmesta isännöinnistä kisanneesta kaupungista jo viime kesänä, mutta luovuin matkasuunnitelmasta siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, ettei fanilippuja olisi tulossa. Vaikka asia sittemmin korjaantuikin kansainvälisen faniorganisaation työn ansiosta, maku oli jo mennyt. Toisaalta vaakakupissa painoi myös, että samana viikonloppuna Berliinissä kisataan harrastamani vampyyrikorttipelin euroopanmestaruuksista, joten olemme nyt menossa sinne sen sijaan.

Mitä perinteitä kuuluu viisufinaalin seuraamiseen?
Kun on tapittanut kansallisia karsintoja joulukuusta lähtien ja loppuhuipentumana katsonut joka ainoan harjoitusvideon viimeisten kahden viikon aikana, finaali-iltana monesti (melkein) tuntuu jo, että kertoisivat nyt vaan ne tulokset, jotta päästäisiin valmistautumaan seuraavaan vuoteen 😀

Jollen satu olemaan itse areenalla finaalin aikaan, mieluiten katson lähetyksen pienehkössä, omistautuneessa porukassa, jolle kaikki kappaleet (ja todennäköisesti esityksetkin) ovat ennestään hyvin tuttuja. Vähemmän paneutuneiden kavereiden kanssa on hauska jälkeenpäin katsoa ja kommentoida tallenteita, mutta H-hetkellä toivon, että asia on seuralaisille yhtä tärkeä kuin itselleni.

Millainen on täydellinen viisu?
Hyvän viisun tekee harmonisesti soljuva sointukulku, jonka päälle on rakennettu hyvin istuva melodia. Sovituksen tyypillä ei ole paljonkaan väliä kunhan sävellys on kunnossa, eli hyvä kappale voi olla sovitettu melkeinpä minkä tahansa genren konventioiden mukaan. Hyvästä erinomaisen tekee onnistunut sovitus, joka tuo sävelmän ja soinnut edustavasti esiin, sekä se, ettei sanoitus ole kielelllisesti kökkö eikä sitä lausuta häiritsevän huonosti. Jos vielä erinomaisesta lähdetään tekemään täydellistä, sanoitus saa kuulostaa myös sisällöltään hyvältä, koskettavalta tai kenties kekseliäältä, ja esitys tuoda kokonaisuuden parhaat puolet esiin.

Mikä on kaikkien aikojen paras viisu?
Olen kohta 30 vuotta ollut sitä mieltä, että se on ”To diko sou asteri”, Kreikka 1989. Siinä on liki kaikki kohdallaan: aivonystyjä hierova sointukulku, kaunis melodia, (studioversiossa) toimiva sovitus ja eheä sanoitus. Täydellinen ei tosin ole sekään, sillä lavalla orkesterisovitus ei toiminut yhtä hyvin vaan sai kappaleen kuulostamaan lastenlaululta, ja kappaleen laulanut Marianna Efstratiou oli jäykkä lumikuningatar positiivisessa laulussa.

Kaikkien aikojen paras karsintakappale puolestaan on Davinian Espanjan karsinnassa 2004 esittämä ”Mi obsesión”, jonka raadit omapäisesti eliminoivat yleisön buuatessa, mitä pidän edelleen viisuhistorian suurimpana oikeusmurhana.

Teksti: Aino Ahlgren
Kuva: Tero Aalto