Muilla mailla vierahilla – fanitapaaminen Münchenissä

Baijerin osavaltio ja sen keskiaikainen pääkaupunki München ovat tunnettuja vuosittain järjestettävästä olutjuhlastaan Octoberfestistä, nahkahousuista ja isoista oluttuopeista. Ilmassa oli siis juhlan tuntua, kun tammikuussa lensin kohti Etelä-Saksaa. Tammikuun 21. päivä järjestettiin Saksan toisen euroviisuklubin vuosittainen fanitapaaminen. OGAE Germany Clubtreffen 2017 juhlisti samalla Saksan Euroviisuklubin 30-vuotista taivalta. Järjestäjät marssittivat illan aikana lavalle toinen toistaan hienompia, sekä uudempia että vanhempia viisuartisteja.

Perjantaina artistit saapuivat Münchenin lentokentälle eri puolilta Eurooppaa, jossa heitä oli vastassa neljän hengen delegaatio valmiina kuljettamaan tähdet hotelliinsa ja tervetuloillalliselle. Ilman draamaa ei kaikkien siirtyminenkään sujunut, sillä Clubtreffenin vakituinen vieras (ei siis artisti) Jaques Zegers onnistui katoamaan! Jaques Zegers edusti Belgiaa vuonna 1984 ja sijoittui kappaleella ”Avanti la vie” hienosti viidenneksi. Tänä vuonna herra Zegers täyttää kunnioitettavat 70 vuotta, joten on ymmärrettävää, että hän jäi odottelemaan OGAE-kuljetusta kansainvälisen lentokentän matkalaukkuhihnojen viereisille penkeille, eikä saapunut ulos terminaalista. Draamankaarta päivään lisäsivät myös saksalaiset liikenneruuhkat ja saksalaisten tullimiesten innokkuus tutkia maahan saapuvien kazakstanilaisten miesmatkustajien laukut.

Kaupunkiin kokoontuneet fanit tapasivat artisteja ensimmäisen kerran jo tervetuloillallisella Zum Augustiner -ravintolassa. Perinteikäs ravintola tarjosi hienot puitteet fanien tapaamiselle ja ruokailulle. Artisteista viime vuoden brittiviisuilijat Joe and Jake ja Slovenian ManuElla komeine pianisteineen jaksoivat seurustella fanien kanssa huolimatta ympärillä olleesta oluttuvan kovasta puheensorinasta. Täytyy lisäksi nostaa hattua Joen ja Jaken kisakunnolle, sillä siihen malliin snapsimukit tyhjenivät poikien käsissä…

Varsinainen Clubtreffen alkoi lauantaina iltapäivällä. Paikkana toimi rustiikkinen ravintoa Wirtshaus zum Isartal ja ohjelman juontajina toimivat viisuklubin konkarit Reinhard Ehret ja Frank Albers. Kaksiosaisen ravintolan toisella puolella artisteilla oli mahdollisuus harjoitella ennen illan esiintymistä ja toisella puolella oli käynnissä viisuaiheiset markkinat. Myynnissä oli LP-levyjä, sinkkuja, videoita ja muuta materiaalia koko euroviisuhistorian ajalta. Itse pikaisella vilkaisulla bongasin muun muassa Kirkan ja Katri-Helenan singlet. Tavaraa oli yllin kyllin ja mieleeni tuli ainakin muutama suomalainenkin fani, joka olisi olisi innoissaan ollut tonkimassa levypakkoja.

Ohjelma alkoi Eurovision Cover Song Contestilla. Kilpailu on nimestään huolimatta samanlainen kuin meillä Suomessa pikkujoulujen Eurovision Show Contest, jossa fanit esittävät omavalintaisen euroviisukappaleen ja lopuksi yleisö äänestää voittajan. Itse baijerilaiset fanit eivät taida olla innokkaita esiintyjiä, sillä neljästä artistista kaksi saapui Berliinistä. Vähäisen osallistujamäärän vuoksi kilpailukappaleet oli hetkessä kuunneltu ja katseltu. Vaikka esityksiä oli vain neljä, ”Loin d’ici” (Itävalta 2016), ”Made of Stars” (Israel 2016), ”Heaven” (Islanti 2004) ja ”Dancing Lasha Tumbai” (Ukraina 2007), olivat ne kaikki yhtä upeita.

Ääntenlaskun aikaan saimme seurata videota, jossa vuoden 2016 Euroviisuartistit lähettivät terveisiä klubilaisille Tukholman viisuhumun keskeltä. Katsojien äänet jaettiin kansainvälisiin juryihin, jotka oli nimetty ukrainalaisten nimien mukaan. Itsekin pääsin antamaan Jury Svetlanan pisteet ja samalla tuomaan tervehdyksen Suomesta. Kilpailun ylivoimainen voittaja oli vauhdikas ja asuihin voimallisesti panostanut Dancing Lasha Tumbai -ryhmä.

Ennen iltapäivän parin tunnin ruokataukoa lavalla vieraili oma idolini Ralph Siegel, joka on vuotuinen vieras klubitapahtumassa. Ralph Siegelillä on tapana yllättää fanit erikoisartistivieraalla. Edellisenä vuonna hän toi mukanaan Nicolen ja tänä vuonna yllätysvieras oli Daniel Kovac, joka edusti Saksaa 1990 Chris Kempersin kanssa kappaleella ”Frei zu Leben”.

Muutaman tunnin tauon jälkeen alkoi illan tähtiohjelma. Ensimmäisenä euroviisuartisteista lavan otti haltuun saksan edustaja Linda (Gigi) G. Thomson, legendaaristen kokoonpanojen Silver Convention ja The Hornettes jäsen. Silver Convention sijoittui kappaleellaan ”Telegram” vuoden 1977 Euroviisuissa kahdeksanneksi ja kun The Hornettesin ”Mannequin” jäi toiseksi Saksan 1981 karsinnoissa. Dubliniin lähetettiin ”Johnny Blue”. Vuodet eivät ole Gigin energiaa syöneet, sillä rouva jaksoi juhlia iltaa pidemmälle ja vauhdikkaammin kuin moni viisufani.

Sloveniaa viime vuonna edustanut ManuElla ihastutti minua jo perjantaina olemuksellaan. Ihanan aurinkoinen ja säteilevä persoona, jolla tuntui koko ajan olevan aikaa faneille. Lavalla hän esiintyi pianistin säestämänä ja tietenkin yksi kappaleista oli euroviisu ”Blue and Red”. Voisiko kuitenkin joku kertoa kaikille viisuartisteille, että ei sitä ”Euphoriaa” tarvitse joka settiin laittaa, vaikka hieno kappale onkin. ManuEllan esittämänäkin toimii, mutta silti….

Walesiläis-englantilainen duo Joe ja Jake tuli viisukansalle tutuiksi Tukholman viisuissa 2016 kappaleella ”You’re Not Alone”. Itsessäni tämä kappale ei koskaan ole herättänyt tunteita puolesta eikä vastaan, joten puoliksi tarkkaavaisena seurasin poikien reipasta menoa ja puhetulvaa lavalta. Poikien single ”Tongue Tied” sai samalla ensiesityksensä müncheniläisen oluttuvan estradilla.

Illan kohokohta oli euroviisuvoittaja Linda Martin. Jo edellisenä päivänä ehdimme tehdä tuttavuutta lentokenttämatkan aikana, ja pelko rouvan diivailusta karisi ensimmäisessä kurvissa. Matkan päätteeksi olimme tutustuneet jo niin hyvin, että Linda Martinista oli tullut minun ja OGAE GER -edustajan Florianin äiti ja meistä hänen poikiaan. Huutelipa hän poikiensa perään kesken lauantai-illan esitystäänkin.

Täytyy sanoa, että Linda Martin oli täydessä terässä ja sai yleisön villiintymään! Setti koostui tutuista coverviisuista ”Love Shine a Light”, ”Take Me to Your Heaven” ja ”Främling”. Erityisesti ”Främling” osui ja upposi minuun, onhan se kappale, josta oma Euroviisu-faniuteni alkoi. Tällä kertaa ”Främling” kuultiin englanninkielisenä versiona ”Love Isn’t Love”. Euroviisujen ulkopuolelta tunnelmaa nostatti vauhdikas ja osuva Gloria Gaynorin ”I am what I am”.

Tietenkin faneja hemmoteltiin myös artistin omilla euroviisukappaleilla. Linda Martinin vuoden 1984 euroviisulento ”Terminal 3” laskeutui kahdeksan pisteen erolla sijalle kaksi ja näin jäi sillä kertaa Herreysin kultaisten kenkien jalkoihin. Linda ei jäänyt kyselemään miksi minä, vaan palasi Euroviisuihin vuonna 1992 jälleen kerran Johnny Loganin voittoisalla kappaleella ”Why Me”. Nyt viisufaneja hemmoteltiin vauhdikkaalla ja nykyaikaisella sovituksella ja koko sali repesi. Tässä oli kaikki kohdallaan: loistava, huumorintajuinen ja sanavalmis artisti sekä loistavaa musiikkia.

Illan viimeistä artistia Tanskan Emmelie de Forestia kävi hieman sääliksi, kun joutui lavalle edellisen artistin tykityksen jälkeen. Osa faneista siirtyikin salista pois ja juttusille Lindan kanssa. Emmelie oli muuttanut tyyliään suloisesta paljasjalkaisesta peikkotytöstä tyylikkääksi kaupunkilaisdaamiksi. Mutta olinko havaitsevani hänessä jopa hieman diivamaisia piirteitä? Artisti piiloutui päivän aikana erittäin leveälierisen hattunsa taakse, eikä juuri ottanut tai saanut kontaktia faneihin lavalla. Kitaralla säestettyihin kappaleisiin kuului tietenkin viisuvoittaja ”Only Teardrops”.

Jotenkin tuntui siltä, että jos kahden viimeisen artistin esiintymisjärjestystä olisi vaihdettu, tunnelma discon alkaessa olisi ollut aivan toinen. Hetken lämmittelyn jälkeen myös Dj Ohrmeisterin viisuisa discojytä alkoi maistua – ja maistuikin – pitkälle yöhön.

Olen käynyt vieraana useissakin Saksan OGAEn järjestämissä fanitapaamisissa ja on ollut mielenkiintoista huomata miten erilaisia tapahtumat ovat: Kölnissä ollaan virallisempia, Berliinissä otetaan kaupunkilaisittain elämästä kaikki irti, ja Münchenissä tunnelma oli hyvin lämmin, kuin kaikki olisivat yhtä suurta perhettä. Näihin euroviisufanien tapaamisiin ovat kaikki viisufanit tervetulleita ja niistä tiedotetaan esimerkiksi Facebookissa. Toki mielelläni itsekin autan ja vastaan kysymyksiin, jos niitä nousee mieleen…

Clubtreffen 2017 Münchenissä oli upea kokemus, joka ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi!
Seuraava viisuaiheinen matka suuntautuukin kohti Kiovaa, joka onkin jo aivan toinen juttu…

Tschüß, bis zum nächsten Mal!

Teksti: Miksu Behm
Kuvat: Juergen Boernig