Hallitus tutuksi

Euroviisuklubin hallitus koostuu tänä vuonna kymmenestä viisufanista. Tällä kertaa kysyimme, mikä on heidän inhokkiviisunsa.

JouniJouni Pihkakorpi

Asuinpaikka: Helsinki / Ruoholahti

Rooli hallituksessa: Puheenjohtaja

Ensimmäinen viisumuistoni: Kun ABBA voitti Euroviisut 1974.

Kaikkien aikojen huonoin euroviisu ja miksi: Vaikea sanoa, mikä on huonoin Euroviisu… Tämä vaihtelee suuresti ajan/paikan ja mielialan mukaan. Mutta suuri pettymys oli vuonna 2000 Nina Åström, joka edusti Suomea Tukholman Euroviisuissa, ja niin monta muuta hyvää suomalaista artistia jäi vaille edustuspaikkaa.

 

TeroTero Aalto

Asuinpaikka: Helsinki

Rooli hallituksessa: Varapuheenjohtaja

Ensimmäinen viisumuistoni: Ensimmäinen varmasti näkemäni viisulähetys oli vuoden 1986 esikatselujen toinen osa, ja sen kirkkain muisto oli Sandra Kim kävelemässä lentopallokentällä, mutta sitä edeltänyt Irlannin vesiputous jätti sekin pysyvän jäljen.

Kaikkien aikojen huonoin euroviisu ja miksi: Sama (Puola 95), joka sopisi mainiosti sanan ”tekotaiteellinen” sanakirjamääritelmäksi. Tämä ”kappale” (ja se, että se jätti taakseen viisi muuta) kertoo kaiken siitä, mikä 90-luvulla viisuissa oli pielessä.

 

IsabellaIsabella Carlzén

Asuinpaikka: Espoo

Rooli hallituksessa: Sihteeri

Ensimmäinen viisumuisto: Vuosi oli 1996 ja olimme perheen kanssa juuri muuttaneet uuteen kotiin. Olohuoneessa ei ollut illalla muuta kuin pieni 15-tuumainen kuvaputkitelkkari ja patja. Siinä katsottiin perheen kanssa lattialla viisuja yömyöhään pimeässä tyhjässä huoneessa, mutta tämä spektaakkeli sai kaikki yhteen paikkaan. Come Together.

Kaikkien aikojen huonoin euroviisu ja miksi: Pettymyksiä Suomen edustuskappalevalinnoissa on ollut montaa mutta isoin taitaa olla PKN, ja vain siksi että tämä taitaa olla ainoa biisi mitä en henkilökohtaisesti jaksanut kuunnella, vaikka ajatus oli uusi ja erilainen. Aatteeseen sopiva mutta ei henkilökohtaiseen makuun.

 

RossRoss Kamarul-Baharin

Asuinpaikka: Helsinki

Rooli hallituksessa: Rahastonhoitaja

Ensimmäinen viisumuisto: Englannin edustajan platinanväriset hiukset ja super minihameet vuonna 1984. Rock!

Kakkien aikojen huonoin euroviisu ja miksi: Vuonna 2005 Englannin Javine vääntelehti lavalla kehottaen ihmisiä koskettamaan ”my fire”… – scary.

 

VilleVille Vanhatalo

Asuinpaikka: Espoo

Rooli hallituksessa: Ikuinen puuhamies

Ensimmäinen viisumuistoni: Muistan nähneeni jotkin 80-luvun puolivälin viisut, ainakin Kari Kuivalaisen viisun väitän muistavani nähneeni ”livenä”. Todellisen fanituksen alku 1998.

Kaikkien aikojen huonoin euroviisu ja miksi: Suomi 2015, Espanja 1983. Niissä on kamaluutta kyllikseen. Kaukana (lempi)musiikista! Hassua sinänsä, että nämä ovat kaksi kauheinta, koska Suomi ja Espanja ovat kaikkien aikojen parhaimpien viisumaiden joukossa mielestäni!

 

SamiSami Luukela

Asuinpaikka: Oulu

Rooli hallituksessa: Jäsen

Ensimmäinen viisumuistoni: Oikeastaan ensimmäinen viisuesitys minkä suorana näin oli Geir Rönningin esitys vuoden 2005 kisoista. Varsinaisesti kisoja aloin seurata seuraavana vuonna. Kaikkien aikojen huonoin euroviisu ja miksi: Vuonna 1991 Ranskaa edustanut ”C’est le dernier qui a parlé qui a raison”. Joku kappaleessa ärsyttää suuresti ja tätä en suostu vapaaehtoisesti kuuntelemaan.

 

OlliOlli Tamminen

Asuinpaikka: Porvoo

Rooli hallituksessa: Jäsen

Ensimmäinen viisumuistoni: Vuonna 2006 naapurintäti näytti Lordin semifinaaliesityksen. Muistan närkästyneeni, kun hän näytti vain sen, koska olin paljon kiinnostuneempi muiden maiden esityksistä! Finaalia sunnuntaiaamuna katsoessani rakastuin Maltan ja Saksan kappaleisiin. Kaikkien aikojen huonoin euroviisu ja miksi: Ranska 1984. En pysty sanoin kuvailemaan fyysistä inhoani, jonka Annickin lauluääni minussa aiheuttaa. Varmaan alan saada tästä jossain vaiheessa jotain masokistisia nautintoja, joten pitänee nimetä toinen kappale varalle: Iso-Britannia 1995, jota riittää kuvaamaan yksi sana: nolo. Tai no lisätään toinenkin sana: myötähäpeällinen.

 

PasiPasi Parkkisenniemi

Asuinpaikka: Helsinki

Rooli hallituksessa: Varajäsen

Ensimmäinen viisumuistoni: Vuosi 1977, jolloin luulin pitkään, että Lapponia voitti Euroviisut. Se johtui siitä, että nukahdin kesken pisteidenlaskun.

Kaikkien aikojen huonoin euroviisu ja miksi: Portugali 2011, politiikka ei sovi mielestäni viisuihin, ja muutenkin biisi oli ihan ala-arvoinen.

 

SatuSatu Waaramaa

Asuinpaikka: Helsinki

Rooli hallituksessa: Varajäsen

Ensimmäinen viisumuistoni: Kirka edusti Suomea vuonna 1984 kappaleella Hengaillaan. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Kaverini kanssa katsottiin esityksiä naama kiinni ruudussa. Tosin ennen tätä fanitin hulluna Papa Pingouin -kappaletta C-kasetilta. Se oli Luxemburgin edustuskappale vuonna 1980.

Kaikkien aikojen huonoin euroviisu ja miksi: Voi että, niitähän viisuvuosiin mahtuu… Ehkä Kojon Nuku pommiin on ihan käsittämätön veisu.

 

AkiraAkira Takaki

Asuinpaikka: Helsinki

Rooli hallituksessa: Varajäsen

Ensimmäinen viisumuistoni: Vuonna 2006 katsoin viisufinaalin äitini kehotuksesta. Erityisesti Kroatian kappale ja näyttävä tanssikoreografia viehättivät. Suomen voittoon en muista reagoineeni erityisen kiihkeästi, sillä tuolloin tietysti luulin niin tapahtuvan harva se vuosi.

Kaikkien aikojen huonoin euroviisu ja miksi: Romaniaa vuonna 2014 edustanut teennäisyyden huipentuma nimeltä Miracle. Kyseessä on millintarkasti laskelmoitu, musiikillisesti täydellisen epäinspiroiva listahittiyritelmä, joka on malliesimerkki siitä, millaisiksi viisut voisivat tulevaisuudessa pahimmillaan kehittyä.

 

Teksti: Olli Tamminen