#JoinUs – Euroviisufanin matkassa Kööpenhaminassa.

Toisena päivänä kaupunki on tullut jo tutuksi ja faneja on saapunut enemmän ja enemmän Köpikseen. Suomalaisia fanejakin on paikalla jo paljon. Lauantaina näin myös areenan ensimmäistä kertaa ja myös Softenginen harjoitukset.
Areenalle menoon kannattaa tosiaan varata aikaa ja erityisesti semifinaalien ja finlaalin aikaan areenalle menevä tie tulee tukkeutumaan. Areena näyttää ulospäin tosiaan teollisuusalueella olevalta vanhalta hangaarilta. Mutta sisälle on onnistuttu tekemään loistava areena. Fanien paikat näyttävät olevan hyvät. Istumapaikat sijaitsevat molemmin puolin lavaa ja seisomapaikat ovat aivan esiintymislavan edessä. Kamerat jäävät fanien taakse, eli näkyvyys pitäisi olla hyvä.
Softenginen lauantaiset harjoitukset menivät hyvin. Bändi on todella rock ja osaa asiansa. Lava on hieno ja Softenginen esityksessä valot tekevät todellakin rock -konsertin tunnelmaa. Hyvillä mielillä voidaan kannustaa ja toivoa että Eurooppa laulaa meidän tahdissa Something Better.
Lauantai-iltana oli EuroClubilla Nordic party missä nähtiin lukuisia artisteja ja tietysti kaikki pohjoismaat. Sanna Nielsen hurmasi fanit ja Softenginekään ei jättänyt ketään kylmäksi.
YLE:n delegaation edustaja oli ehkä unohtanut suomalaiset fanit jakaessaan lippuja tilaisuuteen ja vain muutama fani oli saanut kutsun juhliin. Onneksi muiden maiden delegaatiot auttoivat ja olivat avuliata jakaessaan kutsuja Nordic Partyyn.
Klo 23 jälkeen kaikilla oli mahdollista päästä EuroClubille joko akkreditoituna tai sitten näyttämällä OGAE ID korttia jolla sai sisäänpääsylipun joka oikeutti kahteen juomaan. Pohjoismaiset fanit sulkivat EuroClubin klo 04 ja lähtivät tyytyväisenä hotelleihinsa odottamaan seuraavaa päivää.